Slobodan poistui näyttämöltä – tumma varjo kuitenkin jää

Posted on

Jugoslavian entisen presidentin Slobodan Milosevicin äkillinen kuolema on Länsi-Balkanilla monille ilon aihe ja toisille pettymys. On myös niitä joille se epäilemättä on pätevä syy länsimaita yhä kiivaammin ja kaivautua serbinationalismin poteroihin.
Haagin kansainväliselle sotarikostuomioistuimelle Milosevicin kuolema juuri nyt on varmasti erityisen harmittava. Pitkällinen, jo neljättä vuotta kestänyt oikeudenkäynti Milosevicia vastaan jää kesken, eikä hänen syyllisyyttään sotarikoksiin voida täten langettavan tuomion avulla julistaa. Huolimatta siitä, että kaikkia Milosevicia vastaan nostettuja syytteitä ei olisi vedenpitävästi voitu todistaa, useisiin niistä hänet olisi todennäköisesti voitu todeta syylliseksi joko entisten alaisten ja virkamiesten todistusten tai materiaalisen todistusaineiston avulla. Milosevicin rooliin kaikissa syytteissä luetelluissa rikoksissa ei kuitenkaan välttämättä olisi löydetty oikeudessa päteviä todisteita, vaikka Milosevicin on helppo katsoa olevan ainakin moraalisesti syyllinen niihin.
Moraalinen syyllisyys satojen tuhansien kuolemaan Jugoslavian hajoamista seuraavissa sodissa – Kroatiassa, Bosnia ja Hertsegovinassa, Kosovossa sekä nykyisen Serbia ja Montenegron alueella – ei kuitenkaan ole vähentänyt Milosevicin sankaruutta oman vankan kannattajakuntansa joukossa. Serbiassa on tänäkin päivänä, huolimatta vapaasta tiedonvälityksestä johon kuuluu internet ja kansainväliset televisiokanavat, laajalti vallalla käsitys, että juuri Serbia ja serbialaiset kansakuntana ovat olleet erityisen kaltoin kohdeltu. Marttyyrikäsityksellä on vankat historialliset juurensa. Kosovo Poljessa vuonna 1389 kärsitty tappio ottomaaneille toi serbialaiseen mytologiaan marttyyritarun serbialaisesta prinssi Lazarista, joka valitsi sankarillisen tappion maallisen voiton sijaan. Vetoaminen satojen vuosien takaiseen historiaan tuntuu ehkä kaukaa haetulta, mutta tosiasia on, että Serbiassa on tänäkin päivänä vallalla ’tappion sankaruus’. Ajatuksen kulun mukaan serbialaisia kansakuntana on kohdeltu, ja vieläkin kohdellaan väärin, minkä tuloksena he menettivät vääryydellä esimerkiksi osan historiallista maaperäänsä. Kärsimyksen tuloksena he kansakuntana kuitenkin kokevat kirkastuvansa, ja yhdistyvät ja nousevat yhä uudelleen taisteluun väärintekijöitään vastaan. Vaikka kaikki serbialaiset eivät toki ole kansallismieleisen ideologian sokaisemia, niitä, jotka tänäkin päivänä allekirjoittavat kohtalonsa väärin kohdeltuina, on paljon.
Itse Milosevichan oli toki kansallismielinen agitoija, mutta enemmänkin kieroutunut ja vallanhaluinen demagogi. Milosevicin taustasta mainitaan lähes aina merkittävänä tekijänä se, että molemmat hänen vanhempansa tekivät itsemurhan. Jo teini-ikäisenä Slobodan tapasi sielunsisarensa, Mirjana Markovicin, jonka kanssa hänestä tuli erottamaton. Myös Mira Markovicin perhetausta oli kompleksinen. Hänen partisaani-äitinsä sai surmansa todennäköisesti Gestapon käsissä, mutta hänen väitettiin sitä ennen ilmiantaneen partisaanikumppaninsa saksalaisille, mikä jätti petturuuden leiman Markovicin suuresti arvostamaan äitiinsä. Mira Markovic oli itse nuoresta lähtien kovan linjan kommunisti. Hänen on sanottu olleen itse asiassa vallanhaluisempi ja julmempi kuin miehensä ja hän toimi ainoana miehensä luotettuna ja neuvonantajana. Mira Markovic oli alusta alkaen Slobodan Milosevicin ideoiden ja vallanhaluisen politiikan vahva ideoija. Mira Markovic oli kuitenkin myös itsellinen nainen, hänellä oli oma puolueensa, poliittiset tehtävänsä, hän piti omia kolumnejaan, ja hänellä oli muun muassa oma televisiokanava. Yhdessä Slobodan ja Mira kuitenkin johtivat Jugoslavian politiikkaa miten halusivat, pienen tuttavista ja sukulaisista kootun eliitin avulla, aina presidentinvaaleihin 2001 asti.
Milosevicin nousu Jugoslavian johtoon alkoi hyvin tunnettujen Kosovon tapahtumien jälkeen vuonna 1987. Maakunnan serbienemmistö koki johtoasemansa uhatun albaanivähemmistön taholta. Tapahtumien kärjistyessä Milosevic vieraili Kosovo Poljen kylässä järjestetyssä massamielenosoituksessa, jossa tv-lähetys taltioi Milosevicin uhoavan väkijoukolle, ettei albaaniväestö enää koskaan tulisi ahdistelemaan Kosovon serbejä. Tästä alkoi paitsi Kosovon itsehallinnon purku ja albaanien täydellinen syrjäyttäminen Kosovon hallinnosta, myös Milosevicin häikäilemätön nousu Jugoslavian vallan huipulle, keinoja kaihtamatta. Milosevic käytti tätä, ja muita ennakkoon tarkkaan järjestettyjä mielenosoituksia hyväkseen, ja syrjäytti ’kansan tuella’ samana vuonna Serbian kommunistisen puolueen johdon sekä mentorinsa ja tukijansa Serbian presidentti Ivan Stambolicin, jonka katoaminen ja murha myöhemmin vuonna 2000 oli myös Milosevicin klikin suunnittelema. Kaikki Milosevicin muutkin poliittiset manööverit olivat huolella suunniteltu. Hän etenikin vauhdilla Jugoslavian johtoon käyttäen hyväkseen äärikansallismielisyyden heräämistä ja serbien ’spontaaneja’ mielenilmaisuja.
Serbian valtapyrkimyksestä Jugoslavian liittotasavallassa ja Euroopan muiden kommunististen hallintojen vapautumisesta johtuen Jugoslavian muut tasavallat eivät halunneet alistua Serbian komentoon. Slovenia, Kroatia ja Makedonia näkivät hetkensä tulleen ja ne julistautuivat itsenäisiksi vuonna 1991. Bosnian tilanne oli tukala, sillä sen väestössä oli ’bosniakkien’ lisäksi paljon kroaatteja ja serbejä. Kansallisuuspyrkimysten radikalisoituessa Jugoslavian eri kolkissa kävi selväksi, että Serbia ja Kroatia odottivat malttamattomina omaa siivuaan Bosnian tasavallasta. Vuonna 1992 Bosnia julistautui itsenäiseksi, mikä sai aikaan sekä kroaatti- että serbialueiden pyrkimyksen liittyä emomaihinsa. Myös Slobodan Milosevic käytti tilannetta häikäilemättä serbien kansallismielisyyden nostattamiseksi, sodan aloittamiseksi Kroatiaa vastaan sekä Bosnian serbialueiden etniseksi puhdistamiseksi. Milosevic toimi aina kuitenkin niin taitavasti, käyttäen hyväksi paikallisia nationalisteja ja puolisotilaallisia ryhmittymiä, että käskysuhteet suoraan häneen itseensä jäivät hämäriksi. Tämä onkin yksi syy siihen, miksi Milosevicin oikeudenkäynti on kestänyt niin kauan. Haagin tuomioistuimen syyttäjät eivät kuitenkaan jättäneet mitään kiveä kääntämättä, jotta Milosevicin osuuteen etnisten puhdistusten, joukkomurhien, väkivaltaisuuksien ja kansallismielisen hysterian lietsomisessa olisi saatu pitävät todisteet. Lisäksi länsimaat antoivat Milosevicille ansaitsematonta arvonnousua roolissaan kansanjohtajana neuvotellessaan hänen kanssaan muun muassa Bosnian sodan lopettaneen Daytonin rauhansopimuksen.
Nekin, jotka iloitsevat Jugoslavian diktaattorin kuolemasta, ovat suruissaan siitä, ettei häntä lopultakaan saatu vastuuseen politiikastaan eikä teoistaan. Milosevichan ei itse koskaan osoittanut minkäänasteista katumusta ja hän kieltäytyi mitenkään tunnustamasta Haagin tuomioistuimen valtuuksia. Hän pysyi loppuun asti itse luomansa ideologian ja oman ylivaltaisuutensa sokaisemana eikä ilmeisesti koskaan ymmärtänyt miksi hänen edes olisi pitänyt tuntea syyllisyyttä. Tapa, jolla Milosevicin asianajaja ja kannattajat, sekä jopa Venäjä ovat heti esittäneet epäilyjä tämän kuolinsyystä, sekä Serbiassa epäilemättä taas kerran esiin nousevat salaliittoteoriat luovat otollista maaperää kansallismielisyyden ja epäluulon lietsomiselle länsivaltoja kohtaan. On kuin Milosevic olisi vielä kerran osoittanut, että hän on kykenevä manipuloimaan paitsi Serbian myös koko Balkanin tulevaisuutta vielä haudastakin käsin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s