Kokoomuslaisuus on siistii
Viime viikon uutiset kertovat Kokoomuksen saaneen joukkoonsa keskeisiä vaikuttajia kansalaisvaikuttamisen saralta. Helsingin kaupunginvaltuutettu ja entinen kansanedustaja Hannele Luukkainen siirtyi vihreistä kokoomuksen valtuustyöryhmään ja tulee todennäköisesti myös Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä. Toinen iloinen uutinen oli se, että Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros, entinen vihreiden ehdokas hänkin, asettuu eduskuntavaaleissa Kokoomuksen ehdokkaaksi Pohjois-Savossa. Kristiinahan on merkittävä ihmisoikeusvaikuttaja Suomessa ja hänen miehensä ohjaaja Alexis Kouros on tehnyt useita filmejä liittyen suvaitsevaisuuteen ja ihmisoikeuksiin. Myös kristillisdemokraateista siirtyi viime viikolla useita henkilöitä Kokoomukseen. Muutoksen tuulet todistavat, että Kokoomus on yhä enemmän todellinen arvopuolue.
Uutiset kertovat myös siitä, minkä itse olen tiennyt omasta puolueen jäsenyydestäni lähtien ja ylipäänsä siitä minkä takia itse olen kokoomuslainen, vaikka vielä pari vuotta sitten jotkut ystäväni kysyivät minulta ihmetellen miksi ihmeessä olen valinnut juuri Kokoomuksen puolueekseni. Miksi ei vihreät, jotka joku näkee nuoremman polven puolueena tai demarit, joiden jotkut luulevat olevan muita suvaitsevaisempia ja ajavan kaikenlaisia ’pehmeiksi’ arvoiksi kutsuttuja.
Oma kokoomuslainen visioni lähtee siitä, että meitä on moneksi. Yhteistä meille kokoomuslaisille on se, että uskomme enemmän aktiivisuuteen joka kannattaa aina, kuin siihen, että joku muu tekee puolestamme päätökset, ansaitsee rahat, maksaa verot ja ylipäänsä päättää elämästämme. Yhteistä meille on myös se, että uskomme moniarvoisuuteen sekä siihen, että vaikka taustaltamme, kyvyiltämme ja periaatteiltamme olemme erilaisia, meitä yhdistää juuri tuo tekemisen ja aloitteellisuuden meininki. Näiden lisäksi Kokoomuksessa uskotaan vastuunottoon. Tänä päivänä vastuuta tulisi ottaa paitsi taloudesta ja työllisyydestä, yhä enemmän myös ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta. Näillä aloilla Kokoomuksella on nyt entistä enemmän paitsi näkemystä, myös osaamista ja asiantuntemusta.
On hienoa, että nyt monet muut huomaavat vahvuutemme ja liittyvät joukkoomme. Kukaan aikaansa seuraava ei varmaan enää käyttäisi muotoilua Kokoomus on in tai pop, mutta asia voidaan ehkä muotoilla näin: Kokoomuslaisuus on siistii!
3.9.2006
- ← Edellinen
- 1
- …
- 304
- 305
- 306
- …
- 326
- Seuraava →