Politiikka

30: Mitä minä voin antaa Suomelle?

Posted on Updated on

Eduskuntavaalit lähestyvät. Nyt on tosi kyseessä ja olemme päättämässä Suomen suunnasta. Kansalaiset miettivät kuka parhaiten edustaa juuri heitä ja kuka olisi kelvoin, tehokkain ja tuloksellisin kansanedustaja.

Aloitan tänään 30 kirjoituksen sarjan, jossa joka päivä aina vaalipäivään 17.4 asti kirjoitan jostain keskeisestä teemasta Suomelle ja suomalaisille.

Sarja alkaa itsetutkiskelulla. Miksi juuri minä pyrin eduskuntaan ja mitä juuri minä voin antaa Suomelle?

Mitä minulla on annettavaa? Koen, että olen erityisesti arvopoliitikko. Arvot ohjaavat tekojani, päätöksiäni ja sanojani. Kokoomuksen arvot ovat totta myös minulle: suvaitsevaisuus, sivistys, kannustavuus, välittäminen. Merkitystä on myös sillä, minkälaista maailmankatsomusta edustaa. Oma maailmankatsomukseni on kansainvälinen, erilaisia tapoja ja taustoja kunnioittava ja kaikenlaisia ihmisiä eteenpäin kannustava.

Me olemme erilaisia ja tulemme eri lähtökohdista, mutta uskon, että jokainen voi oppia uusia asioita ja kehittää itseään työssä, harrastuksissa, ihmissuhteissa.

Poliitikkoja on viime aikoina syytetty elitimistä ja tärkeilystä. Itse koen, että se ei voisi olla kauempana minusta. Olen tavallisesta perheestä, kasvanut kahden kasvattisisaren kanssa, en ole perinyt maita ja mantuja, sen sijaan olen saanut hyvän koulutuksen ja mahdollisuuden opiskella suomalaisessa ilmaisessa koulu- ja yliopistojärjestelmässä. Olen päässyt kiinnostaviin työpaikkoihin ja saanut mahdollisuuden luoda omalle elämälleni hyvät edellytykset. Olen onnekas, sillä tänäkin päivänä saan oppia uutta ja olla mukana erilaisissa kiinnostavissa asioissa niin työssä, politiikassa, opiskelun maailmassa kuin sosiaalisissa suhteissa.

Arvostan elämän pieniä asioita: ulkoilua luonnossa koiran kanssa, illanviettoa ystävien seurassa, askeettista mökkielämää, kahvihetkeä vanhempien seurassa, sienimetsässä samoilua, hyvän musiikin kuuntelua.

Olen yksi niistä poliitikoista, joita ajaa eteenpäin vilpitön kiinnostus paremman maailman tekemiseen ja asioiden hoitamiseen. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta, sanotaan. Minusta se on vain niin mahdottoman kiinnostavaa. Eikä politiikka ole koskaan valmista, aina tulee uutta tehtävää ja päätettävää – ja opittavaa.

Politiikassa saa olla tekemisissä ihmisten kanssa. Se on mahtavaa, vaikkei aina helppoa, varsinkin jos kuvittelee olevansa kaiken paremmin tietävä poliitikko. Olen usein ollut tilanteissa, joissa kansalainen on kovasti kiihdyksissään jostain asiasta. Kuunneltuani hetken olen lähes aina huomannut, että kyllä, asiat ovat miltä ne näyttävät tai tuntuvat. Jos ihmisellä on omakohtainen huono kokemus, se on totta juuri hänelle, vaikka kuinka voisin osoittaa, että tilastoissa asia ei ole näin. Kuuntelu ja empatia ovat niin tärkeitä. Ilman niitä poliitikko on huono poliitikko.

Hyvä poliitikko erottaa pienet ja suuret asiat toisistaan. Se ei tarkoita, etteivätkö pienet asiat ole tärkeitä. Usein ne ovat, ne ovat näkyviä ja jäävät ihmisten mieleen. Mutta suuret asiat, vaikka usein monimutkaisia, vaikeaselkoisia, joskus ikäviäkin, vaikuttavat lähes kaikkeen. Niin kuin esim. talous ja Euroopan unioni. On helppo olla sitä mieltä, että viis EUsta ja viis eurosta, mutta ratkaisut Euroopan talouden vakauttamisessa vaikuttavat Suomen talouteen, yrityksien toimintamahdollisuuksiin, verokertymäämme ja siten sosiaalisiin etuuksiimme.

Eduskunta on Suomen yli päättävä taho, siellä tehdään politiikan suuntaviivoja ja päätetään lakeja. On merkitystä keitä siellä on, ja mitä arvoja he edustavat. Uskon, että itseni kaltaiset ihmiset tekevät tulevaisuuteen suuntaavia päätöksiä ajatellen kaikkien suomalaisten etua. Siksi toivon vilpittömästi olevani mukana seuraavassa eduskunnassa.

Jalat maahan, poliitikot!

Posted on Updated on

Klikkasin juuri tykkää Iltalehden uutiselle ’Ministerit kaukana kansasta’. Olen nimittäin alkanut tulla siihen tulokseen, että sekä politiikan, talouden että järjestömaailman johtoportaassa on väkeä, joilla ei ole hajuakaan siitä, mikä on 20 euron setelin arvo.

Uskon, että useimmat ministerit ja poliitikot tekevät päätöksiä parhaalla tahdollaan, parastaan yrittäen ja kovasti töitä tehden. Tiedän itse kaupunkipoliitikkona – ja toivon mukaan seuraavana kansanedustajana – että työtä riittää ja kiitosta saa harvoin. Kaupunkipoliitikko ei poliitikoinnilla rikastukaan. Ilmaisia aterioita ei montaa ole.

Mutta kyllä se vaan on niin, että jossain vaiheessa päätöksenteon portaita noustessa monella rahantaju häviää ja tavallisen kansan jokapäiväiset huolet muuttuvat kovin teoreettisiksi. Tulee normaaliksi syödä lounasta huippuravintolassa, jossa jonkun toisen piikki – firman, valtion, järjestön – on auki. Viidenkympin lounas ei tunnu missään, satanen ehkä vähän jo hintavalta. Usein työlounaat ovat lounaita ihan tuttujen toimijoiden kanssa.

Valtio-omisteisen junaliikenteen ongelmat ovat tavallisuudesta etääntyneille päätöksentekijöille ikävä, mutta kaukainen ongelma. Sitä voi pahoitella, mutta se ei varsinaisesti kohota omaa verenpainetta, sillä kokouksesta toiseen suhataan virka-autolla, tai vähintäänkin taksilla. Työmatkakin voi sujua reippaasti kävellen viiden minuutin päästä pääkaupungin keskustasta, jossa tavallinen kansa voi vain uneksia omistavansa asuntoa.

Nyt kun pääsin aiheeseen, niin sama ’firman piikkiin’ tauti vaivaa kyllä muuallakin kuin politiikassa. Käsi sydämellä järjestöpomot: onko firman piikki auki lounasaikaan ja taksikortti soi?

Nk. edustamista toki tarvitaan: asiakas tai vieras odottaa saavansa kahvikupillisen, ehkä pullankin, ja usein lounasaikaankin pitää sovittaa jotain työasiaa, jotta päivän ailkataulu ei kaadu. Mutta mielestäni päättäjät ovat velkaa kansalle, yritykset omistajilleen, ja järjestöt tukijoilleen ja rahoittajilleen, että heidän todellisuudentajunsa säilyy sekä että rahoja – huom. usein meidän yhteisiä rahojamme – käytetään vastuullisesti ja säästäväisyydellä.

Tämän vuodatuksen tarkoituksena ei ole osoitella. Sen sijaan haluaisin herättää ministereinä, kansanedustajina, avustajina kabineteissa ja muina tärkeinä valtaportaan edustajina toimivia ihmisiä. Kokeilkaa julkista liikennettä, käykää Kehä I:n ulkopuolella muullakin kuin virka-autolla, syökää tavallisissa lounasravintoloissa, joissa työlounaan saa hintaan 8,50 e – ja maksakaa omia kulujanne. Viekää lounasvieras valtion piikkiin tavalliseen raflaan, tai vaikka kauppatorille lihikselle. Sivuvaikutuksena voi tulla, että ymmärtää paremmin todellisuutta, kuten joukkoliikenteen tarpeen ja ALVin noston vaikutukset keskituloiseen. Ja ylipäänsä alkaisi ymmärtää rahanarvoa, sillä monelle tuo 20 euroa on seteli, jolla eletään monta päivää.

Päätöksentekijöiden päätökset ovat harvoin hyviä silloin, kun niiden tekijät vain kuvittelevat ymmärtävänsä todellisuutta, joka ei heitä koske.