Pätkää, pitkää vai pysyvää

Posted on

Minua on viime aikoina monesti kehotettu kirjoittamaan pätkätöistä, joiden on sanottu olevan nimenomaan nuorten naisten ongelma. Pätkätöistä syytetään sekä työnantajia että nykyajan hektistä menoa, joka nylkee työntekijöistä mitä pystyy ja vaihtaa uuteen voimien ehtyessä.  Toki se, että pätkätöitä – siis lyhytaikaisia työsuhteita tai osa-aikaista työpäivää – on nykyään paljon tarjolla on osaksi tulosta siitä, että työnantaja ei halua maksaa työpanoksista joita ei tarvita tai työntekijän käyttämästä luppoajasta kun työtä ei ole tehtävänä. Menneeseen tuskin kuitenkaan on paluuta. Voidaan muistella 50- tai 60-luvun aikoja – tai ihailla niitä vanhoista elokuvista – jolloin elo näytti rauhalliselta ja työnteko eteni tasaiseen tahtiin niin ravintoloissa, virastoissa, kouluissa kuin kaupoissakin. Oli aikaa haastella asiakkaiden kanssa. Toisaalta, vielä 60-luvulla vallitsi 45-tuntinen ja kuusipäiväinen työviikko, joten silloin ei ilmeisestikään ajateltu aikaa henkilön yksityiseen hallintaan kuuluvana käsitteenä kuten nykyään. Nythän yksilö myy mahdollisimman rajoitetun ajallisen panoksen työnantajalle mahdollisimman korkeaan hintaan, kun taas työnantaja pyrkii saamaan tuosta ostamastaan ajallisesta ja rajallisesta työresurssista mahdollisimman paljon irti. Aika on rajallista kaikille meistä, siksi pyrimme tehokkuuteen.

Toinen asia mitä me tavalliset työntekijät tavoittelemme on joustavuus ja vapaus elämän valinnoissa. Lakisääteisten ja tarpeellisten äitiyslomien ja eläkepäivien lisäksi meillä onkin nykyään mahdollisuus yhdistää työnteko erityyppisten vapaiden kanssa. Kaikki nämä luovat tarvetta työntekijöille jotka täyttävät nämä tilapäiset tai osa-aikaiset aukot. Virkavapaus on yksi esimerkki. On ihmisiä jotka haluavat muita kuin oman vakituisen työpaikkansa tarjoamia haasteita ja jäävät virkavapaalle työstään. Joskus he säilyttävät virkansa vuodesta toiseen ja pyytävät vapaata toisten, ehkä mielenkiintoisimpien töiden takia. Oma työ pidetään ’pahan päivän varalla ’. On selvää, että silloin tarvitaan paikalle sijainen vuodeksi tai pariksi kerrallaan, sillä varmuutta viranhaltijan aikeista ei ole.

Äitiyslomilla ja hoitovapaalla on sama vaikutus. Hyvä ystäväni sai kolme lasta peräjälkeen niin, että oli joko äitiyslomalla tai hoitovapaalla, kunnes tuli raskaaksi ja jäi uudelleen äitiyslomalle. Kolmannen hoitovapaan jälkeen noin kuusi vuotta myöhemmin hänen oli toki palattava työhönsä tai luovuttava vakituisesta paikastaan. Toinen tuttu on saanut kaksi lasta, oli välillä vuoden töissä ja otti toisen lapsen jälkeen virkavapaata. Eli hänellä on äitiyslomien ajan ollut virkansa, jota on välillä kuitenkin hoitanut joku muu, kuten tulee olemaan kun hän lähtee tutkijaksi toistaiseksi määräämättömäksi ajaksi. On selvää, että molemmissa tapauksissa, mikäli kyseessä on työpaikka jossa työntekijän panosta todella tarvitaan, paikalle on palkattava sijainen, jota ei kuitenkaan voida vakinaistaa koska paikka kuuluu äitiyslomalle olevalle.Näissä esimerkeissä luodaan mahdollisuuksia perhe-elämään ja lapsien kotona kasvattamiseen, joten tällainen työpaikan joustavuus on meille hyväksyttyä arkipäivää. Totuus on, että nekin osaltaan luovat pätkätyöpaikkoja.

Lisäksi tulevat osa-aikaeläkkeelle jäävät. Työpaikallani on pari henkilöä jotka ovat nyt siirtyneet kokopäivävirasta osa-aikaeläkkeelle. Heiltä yhteensäkään jäänyt työaika ei kuitenkaan luo tarvetta täysipäiväisen työntekijän palkkaamiselle, joten korvaamiseen on keksittävä muita keinoja tai luotava uusi paikka. Myös oma äitini on myös osa-aikaeläkkeellä, mutta se toimii hyvin koska hänen työssään voi tehdä täysiä päiviä silloin kun tarvitaan ja pitää vapaat silloin kuin työpanosta ei tarvita. Mutta hänkin joutuu joustamaan eli on paljon töissä kesällä ja pitää enemmän vapaata talvella. 

Yhtä ’syyllistä’ tahoa pätkätyöproblematiikkaan tuskin löytyy. Yhtäältä se on nykyajan tehokkuuden vaatimuksen syytä ja toisaalta se juontuu siitä, että yhteiskunnassamme ollaan luotu monenlaisia joustomahdollisuuksia joita olisi mahdoton tarjota jollei joustoille saada paikkaajia. Näistä paikkaamisista monet ovat väistämättä ovat joko lyhytaikaisia tai osapäiväisiä työsuhteita.

Itse olen ollut aina pätkätyöläinen – olen siis aina työskennellyt määräaikaisilla työsopimuksilla – joten tiedän että siihen liittyy paljon epävarmuutta. Minulle se on kuitenkin sopinut ja tunnen monia muita, jotka kokevat sen omiin tarpeisiinsa sopivana. Mutta tiedän myös, että kaikki eivät pätkätyötä halua ja usein hyvästä syystä. Yhteiskunnassamme pitäisikin aivan ensimmäiseksi luoda mekanismeja pätkätyön aikaansaaman turvattomuuden korjaamiseksi ja tehdä lyhytaikaisistakin töistä vakaampi ja turvallisempi vaihtoehto. Ylimääräisiä lomapäiviä tulisi myöntää uusille työntekijöille, jotta he saavat loman heti ensimmäisenä työvuonna. Työterveyspalvelut tulisi turvata lyhytaikaisillekin työntekijöille. Työpaikasta toiseen siirtymistä tulisi turvata taloudellisesti, jotta väliaikoina ei pudota työttömyyskorvauksettomille päiville. Työpäivän pätkimistä ei tulisi sallia normaaliolosuhteissa. Työvoimatoimistojen tulisi pystyä tehokkaammin auttamaan työnhakijoita sitomaan eri pätkäosuuksia yhteen. Monia muita keinojakin varmasti löytyisi.

Lyhytaikaiset – ja tietyissä elämäntilanteissa osapäiväisetkin työsuhteet – voivat olla varteenotettava vaihtoehto, jos ne valitaan vapaaehtoisesti ja niiden tarjoamat edut vastaavat perinteisten työsuhteiden suomia etuja.

22.8.2006 

This entry was posted in Uncategorized.