Kylmä ja kova ihminen
Äänivyöryä ei voi estää. Olen saanut tarkastuslaskennassa kaksi ääntä lisää. Lopullinen tulokseni on siis 3579 ääntä. Not bad! Silti, mitalisijan jääminen ulottumattomiin harmittaa todella vieläkin, aina kun asiaa ajattelen.
Vaali-iltana Ylen tekemä Ajankohtaisen kakkosen Unelmien ilta-ohjelma lähetettiin tiistai-iltana (se löytyy myös netistä Ylen sivuilta). Ohjelmassa mm. seurattiin kolmen uuden ehdokkaan – itseni, Maria Guzeninan ja Merja Vanhasen -eduskuntaunelman toteutumista vaali-iltana. Nyt tiedämme, että Maria Guzeninan vaaliunelma toteutui, kun me kaksi jäimme varasijoille.
Illan aikana meiltä kysyttiin myös miten vaikuttamisimme ikäihmisten olosuhteiden paranemiseen. Vastasin itse kertomalla ensinnäkin Kokoomuksen vaaliohjelman asioista, eli eläkkeiden verotus yhdenmukaiseksi palkkojen kanssa, indeksiä korjattava, ja kansaneläkettä nostettava, sekä hoivapalvelut saatava toimiviksi. Lisäksi puhuin omasta visiostani, eli siitä, että vanhuksista myös välitettäisiin. Perheet, naapurit tai tutut kävisivät kylässä, auttamassa ja veisivät rientoihin. Ohjelmassa näytettiin vain tämä visioni, ei aiempaa osaa kommentistani.
Sain heti ohjelman jälkeen viestin henkilöltä, jonka mielestä olen kylmä ja kova ihminen näin sanoessani. Hänen vanhempansa asuvat 800 km päässä, eikä hän ehdi työltään, lapseltaan ja kodinhoidoltaan miehensä käydessä pitkillä työmatkoilla puolet viikosta osallistua vanhempiensa asioihin. Hänen mielestään en tunne ihmisten arkielämää.
Mietin jälkeenpäin, että onko todella niin, että ainoa ’oikea’ vastaus tuohonn kysymykseen ’miten parantaisit vanhusten asioita’ on: lisää rahaa yhteiskunnalta. Välittämisestä ja vapaaehtoispanoksesta puhuminen on ’kovaa ja kylmää’. Aika paradoksaalista!
Ja huom. olen myös sitä mieltä, että valtiolla on oltava tarvittavat palvelut vanhuksille. Mutta kyllä kai vanhukset haluavat jonkun oikeankin ihmisen elämäänsä, eikä vain palkkaa saavia kunnan työntekijöitä? Ymmärrän myös, että 800 km on pitkä matka pitää huolta vanhemmistaan. Mutta onko oikea vastaus se, että ’arkielämäni on niin kiireistä joten en ehdi olla kiinnostunut siitä miten vanhemmillani menee, yhteiskunta pitäköön heistä huolen.’
Sitäpaitsi ohjelmassa haastatellut vanhukset halusivat myös oopperaan, teatteriin, ja yksi laulamaan virsiä. Kai edes näissä voisi joku muu kuin kunnan työntekijä vähän jeesata…
- ← Edellinen
- 1
- …
- 263
- 264
- 265
- …
- 326
- Seuraava →