Epäilevä Tuomas

Posted on 7.11.2006 Updated on 7.11.2006

Ensi sunnuntaina äänestetään seurakuntavaaleissa. Siis äänestävät ne noin 10 prosenttia Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvista (joita on noin 85 prosenttia väestöstä) joita asia jotenkin liikuttaa.

Pitäisikö liikuttaa? Hyvä kysymys, katsotaanpa. Olen kirkon jäsen siis kasteestani saakka, käynyt rippikoulun ja saanut kunnian tulla kummiksi kahdesti. Kirkossa käyntini eivät taida liittyä edes jouluun, vaan ovat todellakin satunnaisia. Miksi ylipäänsä olen kirkon jäsen? Taloudellisesti katsoen olen kyllä aika paljon saamapuolella, koska kirkon palveluja en ole tullut paljoa toistaiseksi käyttäneeksi.

Omalta osaltani kyse on ehkä perinteestä ja suomalaisesta traditiosta. Jossain kyynisen ja epäilevän nykyajan ihmisen mielen perukoilla taidan myös uskoa johonkin korkeampaan voimaan, Jumalaan. Muutenhan olisin jo eronnut kirkosta kauan sitten, eikö?

Olen tätä asiaa miettinyt kahdesti viimeisen kahden vuoden aikana. Miksi kuulun kirkkoon? Uskonko jumalaan? Ensimmäisen kerran mietin tätä nykyiseen työpaikkaani hakiessa. Mietin, voinko tehdä töitä Kirkon Ulkomaanavussa. Onko minun jotenkin kompromissattava työperiaatteeni, saarnattava jumalan sanaa kehitysmaan köyhille vaikka he oikeasti tarvitsisivat apua ja rukoiltava päivittäin osana työtehtäviäni? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on ollut kieltävä. Työssämme teemme diakoniaa, joka on teologista jargonia ja tarkoittaa palvelutyötä (kehitysyhteistyön muodossa), eikä kukaan pakota minua osallistumaan hartauksiin tai olemaan erityisen pyhä ja harras ihminen työaikanani eikä muutoinkaan.

Toisen kerran mietin asiaa vielä tarkemmin kesällä, jolloin olin myöntymässä mukaan seurakuntavaaliehdokkaaksi. Mietin, että onko minun oltava jotenkin muita parempi ihminen, käytävä kirkossa viikottain ja muutenkin puhua raamatullisin sanankääntein. Loppujen lopuksi päätin, että hartauteni aste on aivan tarpeeksi korkea ja teen nk. hyviä töitä ja osoitan lähimmäisen rakkautta omalla tavallani, ja se varmasti riittää Jumalallekin. Sitäpaitsi seurakuntien hallinnoimisessa tarvitaan myös muuta kuin rukousta ja veisuuta, ja tätä muuta minulla varmasti on tarjota.

Nyt täytyy tunnustaa. Olen ajatellut näitä uskonasioita kolmannenkin kerran kahden vuoden sisällä. Se oli pari vuotta sitten, kun olin tulossa Euroopasta kotiin Rostock-Hanko autolautalla juuri ennen joulua, ja Itämerelle iski raivokas talvimyrsky. Autolautta ei päässytkään Hangon satamaan vaan keinui tuntikausia, läpi koko yön pilkkopimeällä ja jäätävällä merellä. Vietin koko yön valveilla hytissäni edestakaisin kallistelevalla laivalla, seurana vain koirani. Tai, ainakin näkyvänä seuranani. Tein nimittäin myös erinäisiä lupauksia yläkerran suuntaan, jos vain laiva pääsisi turvallisesti satamaan.

7.11.2006